Siinä se tuli: Mikä helvetti on normaali? Mistä tietää just sen oman normaalin elämässä ja miten sen erottaa epänormaalista? Kuka ne määrittelee? Miten voidaan sanoa että onko joku asia normaali ja montako erilaista normaaliutta on olemassa? Tätä tässä nyt on pähkäillyt jo jonkun aikaa ja täytyy sanoa et eipä ole helppo nakki taas tämäkään. Mutta mikä olisi? Vieläkin oon sitä mieltä, että liian helppo on liian tylsää, toisaalta liian hankala vie hermot ja hetkittäin tuntuu että se saattaa jopa tappaa ihmisiä suhteessa nopeammin kuin nälkä ja jano. Edellinen siis ainakin jos kotimaan itsemurhatilastoja katselee. Kyllä, niitä on tullut katseltua..ei siksi että olisi käynyt mielessä päättää päivänsä, vaan siksi että monesti mietityttää millainen ihminen niin tekee.

Nykypäivänä ahdistus ja masennuskin on eritelty, multa löytyy kai jossain määrin molemmat. Mitenkö ne sitten erotellaan? No siten että kun ahdistaa, niin on sellanen epämääräinen tunne että on pakko liikkua muttei tiedä minne ja sitten kun on masennus niin sä et vaan todella tee mitään ja kaikki on ihan paskaa. Se on varmaan kansankielellä kaikkein helpoin tapa erottaa ne toisistaan.

Mä hoen aina ja kaikille, että esimerkiksi eläinten käyttäytymistä opetellessa olisi hyvä pitää mielessä se että miksi ne tekee niinkuin ne tekee. Pienenä neuvona; se kannattaa muistaa omassakin tekemisessä. Kuinka moni meistä oikeesti pysähtyy miettimään että "Hei, miksi ja kenelle mä teen tätä hommaa?" Ihan sama ootko töissä, vapaa-ajalla, pippaloimassa vai vaikka vaan kävelemässä metsässä. Siihen tekemiseen on aina syy. Se syy saattaa olla hyvinkin vaan hetken mielijohde(joo, kuningasideat on yleensä parhaita tai ainakin ne muistetaan seurauksistaan pisimpään), mutta siitä päästäänkin jo taas seuraavaan settiin: Mistä se hetken mielijohde tulee, mikä SEN syy on?

Näin tää kuulostaa ihan kamalan yksinkertaiselta, mutta kun sama seti viedään ihmisten väliseen käyttäytymiseen, se onkin jo vaikeampaa selittää. Mukaan tulee se normaali. Kyllä, meillä on jokaisella oma normaali. Joku elää päivä kerrallaan, joku tekee suunnitelmat vuoden päähän. Mietitään kuitenkin miksi..mitä järkeä on tehdä pitkän aikavälin suunnitelmia? Että olisi joku päämäärä? Miksei voi elää päivä kerrallaan kun viikon päästä voi olla jäänyt jo auton alle? Miksi elämälle pitää hakea ne normaalisti kaikilla olevat suuntaviivat, ketä se palvelee kun mikään ei kuitenkaan mene niinkuin sä suunnittelit? 

Uskomatonta, mutta kaikesta tulee ihan sairaan vaikeaa kun miettii tarpeeksi! Jos kokeilee sitten tyhjentää päänsä ihan kokonaan eikä mieti mitään? Hei, ihan sama lopputulos, mikään ei kuitenkaan mene niinkuin just SÄ ajattelit! 

Elämä ei muutu vaikka sen suunnittelee etukäteen. Sitä ei kannata suunnitella NORMAALIKSI koska sellaista ei vaan jumalauta ole! Jos ylipäänsä haluaa suunnitella, niin kannattaa kysyä itseltään että MIKSI?! Tavoitteita on hyvä olla siksi että pysyy rutiineissa kiinni, mutta niitä tavoitteitakaan ei kannata luoda normaalin tähden. Se, että me kaikki tehdään elämälle joku ennalta määrätty kuvio koska kaikki muutkin tekee niin, se EI ole normaalia. 

Mun normaali on tästä lähtien se, mikä tuntuu musta itsestäni hyvältä. Mä haluan olla isona itselleni normaali. Mun elämäni täällä on kuitenkin aika lyhyt(ihmiselämä on ylipäänsä sellainen), mä haluan elää sen sovussa itseni kanssa. Tiedän, että se ei ole monelle muulle kovin hyvä ratkaisu, mutta jotten mä syyllistyisi siihen pässinä narussa kulkemiseen, mä taidan alkaa elää sitä elämääni NYT. 36 vuotta on harjoiteltu, seuraavat 36 vuotta otetaan tästä paskasta kaikki irti. . !